Joskus tuntuu, että W painostaa minua. Hän painostaa minua eroamaan miehestäni, joskus vaatien sitä suoraan, joskus rivien välistä, joskus heittäytymällä marttyyriksi.. milloin mitenkin. Hän painostaa minua olemaan kanssaan, jäämään luokseen, osoittamaan tunteitani, omistautumaan vain hänelle... Hän osaa psykologisen sodankäynnin. Ja minä menen siihen "ansaan". Alan nöyristellä, pyydellä anteeksi, selitellä.... Taivun hänen tahtoonsa, jään hänen luokseen yöksi, vaikka en voisi... Koen, etten voi vastata kieltävästi, sillä siitä seuraisi vain valtava riita. (Tämän kai pitäisi sytyttää varoituslamput palamaan). Yritän vakuuttaa, että työstän eroa mielessäni kokoajan, lohdutan häntä, vakuutan rakkauttani, olen lähellä. Kun osoitan tunteeni, W on taas hetken tyytyväinen.
W on hyvin hallitseva. Vaikka se juuri on yksi piirre, mistä hänessä pidän, toisinaan se ahdistaa. Hän hallitsee liikaa.. hän haluaa pitää kaikki ohjat käsissään. En tiedä, onko hän aina sellainen, vai johtuuko se tästä tilanteesta.. Kai hän kokee, ettei pysty hallitsemaan mitään, kun tilanne on tämä... että minä asun toisaalla, toisen kanssa.
Usein tuntuu, että W:n tunteet ja kärsimys ovat tässä ensisijaisen tärkeässä asemassa. W ei näe, miten vaikeaa minulla on. Minä elän kahden tulen välissä niin sanotusti; jaan elämäni kahdelle miehelle, joudun selittelemään kumpaankin suuntaan... Ei W:n tarvitse selitellä kenellekään mitään, ei häntä kukaan painosta, ei hänen tarvitse pohtia tällaisia ratkaisuja. Hän ei tunnu näkevän, mitä henkistä painia minä joudun käymään.
Toki ymmärrän, ettei tilanne ole hänellekään helppo. Mutta hän tiesi, mihin ryhtyi. Sanoin, etten voi luvata mitään. Ehkäpä olen sittenkin uskotellut liikaa, saanut hänet kuvittelemaan, että jätän mieheni niin pian kuin mahdollista, ja voimme W:n kanssa elää yhdessä. Jos olen uskotellut, se on minun vikani. Silti sanoisin, että W on itsekin tehnyt valintansa ryhtyessään tähän.
Tänään sain taas W:lta painostavia viestejä. Hän kertoi surevansa sitä, ettei voi asua kanssani, jakaa elämäänsä kanssani, suunnitella yhteistä tulevaisuutta kanssani.. Lopulta viestien sävy kävi melkein syyllistäväksi. Kun yritin osoittaa ymmärtäväni häntä, se ei riitänyt. Jo viestien välityksellä riitaannuimme. Viimeisin viesti W:lta oli hyvin kylmä. Minussa alkoi herätä suuttumusta, onko tämä ihminen oikeasti tuollainen? Miten sellaisen kanssa voisi jaksaa? ja millainen ihminen minä sitten oikein olen, kun aiheutan toisessa toistuvasti tuollaisia reaktioita.
Useimmiten, kun olemme W:n kanssa riitaantuneet, häneltä tulee perään hyvin ilkeitä tekstiviestejä. Hän käyttäytyy kuin loukattu teinityttö. Tai kenties sittenkin vain, kuin rakastunut, nöyryytetyksi olonsa kokeva mies? Ainakin hän saa minut usein tuntemaan kuin nöyryyttäisin häntä, pitäisin vain lelunani... vaikka se ei ole tarkoitukseni. Joskus tuntuu, että hän käsittää sanani tahallisesti väärin. Hän on marttyyri, joka minun täytyisi pelastaa. Siltä siis minusta joskus tuntuu.
4 kommenttia:
Kannattaako enää sitten ottaa W:tä niin vakavasti ja erota hänen takiaa ainakaan?
Jos hän heittäytynyt tommoseksi?
Tuossa voi käyvä vielä todella huonosti, jos oikeasti toista rakastaa (niinko W väittää?) niin ei miusta toista painostaisi tuollain, tuo on osittain psyykkistä 'väkivaltaa'...
Niin, se hänessä arveluttaakin, ainakin hän saa minut raivon partaalle toisinaan. Tosin uskon että tämä tilanne kärjistää kaiken, hän ei normaalioloissa käyttäytyisi varmaankaan ihan noin.. ja kaikissahan meissä on huonoja puolia. Mutta "tarkkailen" W:n käytöstä kokoajan, mietin mitä olen valmis sietämään.
Noh, ehkä ajattelen vain liian kyynisesti, mutta jos oikeasti toista rakastaa - niin eikö toista _jaksa_ odottaa niin kauan että ero on ohi?
Tuo painostus vaan ei vaikuta siltä, että haluaa oikeasti olla sun kanssa loppuen lopuksi. Miesten aivoituksia kun ei aina tiedä, mutta mieleen vain pätkähti, että oletko niin kauan ihana, rakastettava jne. kun olet osittain vaikeasti saatava?
Olen itsekin miettinyt asiaa tuosta näkökulmasta. Tosin W:n jo suht hyvin tuntien en jaksa millään uskoa, että olisin tavoiteltava vain niin kauan, kun olen vaikeasti saatava. Mutta sitä olen kyllä miettinyt, että eikö hän jaksaisi odottaa, jos todella rakastaa.. ymmärrän toki, että tilanne on hänelle kuluttava, jos rakastaa jotakuta, haluaa olla yhdessä kokoajan, eikä se ole mahdollista, voi se olla hyvin raastavaa. Mutta jos todella rakastaa, haluaisin kuvitella, että se ylittäisi ajan ja odotuksentuskan...
Lähetä kommentti