W on niin usein ennenkin toiminut näin... suuttuessaan pommittanut tekstiviesteillä, joissa on haukkunut minut ihan pataluhaksi. Sitten jossakin vaiheessa on alkanut sovittelu, hän on ollut pahoillaan, katunut, ja hävennyt. Minä olen antanut anteeksi ja unohtanut. Olemme tavanneet ja kaikki on taas ollut todella ihanaa, aikansa. Sitten sama karuselli pyörähtää taas käyntiin, kun emme esimerkiksi voi tavata silloin, kun W haluaisi. Tämä viimeisin viestibuumihan lähti liikkeelle juuri sitä, etten voinut mennä W:n luokse, ja hän hermostui tai loukkaantui sitten siitä.
Tänään W on käynnistänyt taas todellisen sovitteluvaihteensa. Hän osaa sen taidon. Lempeitä, kaipaavia, pahoittelevia viestejä. Hän yritti soittaa, mutta en vastannut.
Lopulta, hetki sitten, minä päätin soittaa W:lle. Oliko se nyt sitten ihan typerää, en tiedä. Mutta jos kaiken tämän jälkeen tyyppi edelleen pyytää mukaansa reissuun ja yhteiseen elämään, täytyy hänelle jotenkin tehdä selväksi, missä mennään.. Hän näemmä elättelee toiveitaan viimeiseen asti.
No, normaalisti olisin myöntynyt, olisimme sopineet, olisimme tavanneet, ja kohta istuisimme taas sylikkäin kuin vastarakastuneet. Niin se kuvio on toistuvasti mennyt... Mutta nyt minä en enää halua toimia niin. Järkeni sanoo jo vastaan. Ei kukaan voi toistuvasti sanoa viesteissään, mitä sylki suuhun tuo, ja sitten olettaa, että toinen hyväksyy sen kaiken ja antaa anteeksi aina vain..
Soitin siis W:lle ja sanoin, että hänen viestinsä loukkasivat minua todella paljon. Hän häpesi, melkein murtui itkuun ja sanoi vihaavansa itseään. Hän kun haluaisi pitää minua kuin kukkaa kämmenellä, elää kanssani, osoittaa rakkauttaan. Minä sanoin, etten jaksa enää tätä, sanoin että haluan lopettaa tämän jutun. Hän otti tiedon raskaasti vastaan, kuin se olisi tullut jotenkin yllätyksenä, mutta kiitti siitä, että sanoin sen suoraan. Hän kiitti soitosta ja halusi lopettaa puhelun siihen. Häntä taisi alkaa itkettää.
Toivon, että W kunnioittaa päätöstäni. Toivon myös, että minä pysyn lujana ja pysyn päätöksessäni. Toivon, ettei W yritä enää kääntää päätäni. Hän todella osaa sen taidon, pelottavan hyvin.. Minä olen kuin janoinen vaeltaja, jolle W tarjoaa lasillisen vettä, ja minä tartun tarjoukseen, koska olen niin janoinen. Siinä vaiheessa on enää ihan sama, mitä siinä lasissa oikeasti on..
Tyhmä minä! :(
2 kommenttia:
Nyt pysy lujana!
Ajattele jos olisit vakituisessa "oikeassa suhteessa" W:n kanssa. Kestäisitkö että sinua haukuttaisiin ja tallottaisiin vähän väliä maanrakoon. Toisen ihmisen kanssa voi riidellä kypsästi tai sitten kuunnella haukkumista ja jossain vaiheessa alkaa välttelemään riitelemistä juuri sen takia, kun saa sitä huutoa ja mollausta kuulla aina. Mieti nyt tarkkaan millainen tulevaisuus teillä olisi.
Tai olisiko suhde hyvällä pohjalla, kun se on pettämisestä alkanut. Voiko W luottaa sinuun vai ajatteleeko hän että petät myös häntä, kun olet edellistä miestäsikin pettänyt. Ja jos W ei sinnun luota, veikkaan että aika piinaukseen joutuisit.
Kiitos tsemppauksesta, pakko todella yrittää pysyä lujana..! Juuri näinhän asiat oikeasti voisivat olla suhteessamme, pidemmänkin päälle. Ja sellaisessa suhteessa en voisi elää.
Lähetä kommentti